22.6.2010 | Ennakkopäätökset | Korkein oikeus

KKO:2010:41

Asiasanat: Ylimääräinen muutoksenhaku - Tuomion purkaminen rikosasiassa
Kätkemisrikos - Törkeä kätkemisrikos
Itsekriminointisuoja
Tapausvuosi: 2010
Antopäivä: 22.6.2010
Diaarinumero: H2009/93
Taltio: 1322
Esittelypäivä: 11.6.2010

A oli tuomittu rangaistukseen törkeästä kätkemisrikoksesta sillä perusteella, että hän oli erilaisilla toimenpiteillään peittänyt ja häivyttänyt sellaista omaisuutta, joka oli katsottu B:n törkeällä velallisen petoksella hankkimaksi. Korkein oikeus on ratkaisullaan KKO 2009:80 purkanut B:lle törkeästä velallisen petoksesta annetun tuomion ja hylännyt sitä koskeneen B:hen kohdistetun syytteen itsekriminointisuojasta johtuvilla perusteilla.

Korkein oikeus katsoi, että itsekriminointisuojan vaikutus kohdistui vain B:hen eikä vapauttanut A:ta kätkemisrikosta koskevasta rangaistusvastuusta. Näin ollen A:n purkuhakemus hylättiin. (Ään.)

(Täysistunto)

OK 31 luku 8 § 3 ja 4 kohdat

RL 32 luku 1 § 2 mom (1304/1993)

Asian tausta

Henkilökohtaiseen konkurssiin asetettua B:tä vastaan oli nostettu syyte törkeästä velallisen petoksesta muun muassa sillä perusteella, että hän, hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä, oli 17.12.1997 konkurssimenettelyssä pesäluetteloa vannoessaan jättänyt ilmoittamatta tosiasiallisesti omistamansa, vähintään 4 miljoonan markan arvoiset, kiinteistön eli erään tontin sillä olevine rakennuksineen sekä tosiasiallisesti omistamansa Z Properties -nimisen yhtiön, jonka nimissä oli eräs tila. Törkeä velallisen petos, joka käsitti muun muassa tässä tarkoitetun teon, oli luettu B:n syyksi korkeimman oikeuden 17.4.2009 antamalla tuomiolla (KKO 2009:27).

A:ta vastaan oli puolestaan nostettu syyte törkeästä kätkemisrikoksesta sillä perusteella, että hän oli 18.12.1997 - 24.2.1998 peittänyt ja häivyttänyt edellä tarkoitetun, B:n todellisuudessa omistaman kiinteistön omistuksen todellisen luonteen, alkuperän tai siihen kohdistuvat määräämistoimet tai oikeudet tietoisena siitä, että se oli kerrotulla rikoksella hankittua omaisuutta. Syytteen teonkuvauksen mukaan A oli laatinut R Oy:n ja W S.A:n välisen 29.1.1998 allekirjoitetun lainasopimuksen, jonka mukaan R Oy olisi lainannut W S.A:lta Z:n ja Y Oy:n väliseen velkojen maksamiseen tarvittavat 4,26 miljoonaa markkaa, sekä 29.1.1998 päivätyn panttaussopimuksen, jonka mukaan R Oy panttasi yhtiön omistaman, edellä tarkoitetun kiinteistön kiinnitystodistuksia 6 miljoonan markan arvosta sen luxemburgilaisen emoyhtiön W S.A:n R Oy:lle myöntämän lainan vakuudeksi. Edelleen A oli 12.2.1998 ottanut vastaan asianajotoimistonsa pankkitilille R Oy:n tililtä viitteellä "W-laina R Oy:lle" tulleet varat 377 261,53 dollaria ja siirtänyt samana päivänä varoista 371 279,80 dollaria ee Trading Corporationille, mistä varat oli siirretty edelleen V Foundationiin. Vielä A oli teonkuvauksen mukaan edistänyt varojen kätkemistä toimimalla kiinteistön peitejärjestelyyn liittyvän R Oy:n ja sen omistajayhtiön W S.A:n asiamiehenä ja toimittamalla 16.2.1998 päivätyn selvityksen ja sen liitteenä olleen laatimansa 29.1.1998 allekirjoitetun luottosopimuksen selvitykseksi R Oy:n tililtä Y Oy:n tilille tulleiden 400 000 dollarin määräisten varojen alkuperästä.

Hovioikeus on lukenut A:n syyksi törkeän kätkemisrikoksen tuomiollaan 14.12.2007, joka on siltä osin tullut lainvoimaiseksi. Hovioikeus on tuominnut A:n ehdolliseen 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen, jolta osin hovioikeuden tuomio on myös tullut lainvoimaiseksi, sekä viralta pantavaksi. Viraltapanon osalta seuraamus on tullut lainvoimaiseksi Korkeimman oikeuden 17.4.2009 antamalla tuomiolla.

Hovioikeus on tuomiossaan katsonut selvitetyksi, että A oli saamastaan toimeksiannosta hoitanut R Oy:n asiaa siten, että Y oli myynyt R Oy:n osakkeet W:lle, jonka emoyhtiöksi oli puolestaan hankittu Mm-niminen yhtiö. Toimeksiantoon liittyen A oli 17.12.1997 ollut erään toisen henkilön C:n kanssa Luxemburgissa, missä järjestely oli toteutettu. Tuomion mukaan A on R Oy:n osakekantaa koskeneesta kauppakirjasta voinut havaita, että kiinteistön 13.10.1997 ostaneen R Oy:n osakekannan oli omistanut B:n tosiasiallisessa omistuksessa ja määräysvallassa tuolloin ollut Y. Hovioikeus on todennut, että viimeistään edellä mainittuun järjestelyyn liittyviä asioita 17.12.1997 Luxemburgissa hoitaessaan A:n oli täytynyt tulla tietämään, että syytteessä tarkoitetun kiinteistön oli ostanut B:hen kiinteästi liittynyt yhtiö. Kun lisäksi otettiin huomioon, että B oli Y:n tekemän vuokrasopimuksen perusteella asunut kiinteistöllä, minkä seikan A oli tiennyt, A ei 17.12.1997 jälkeen ollut voinut uskottavasti pitää kiinteistön kauppaa todellisena tai C:tä Z:n, Mm:n ja W:n oikeana edunsaajana.

Hovioikeuden tuomion mukaan A on yllä todetuista seikoista huolimatta jatkanut kyseiseen kiinteistöön ja sen kauppaan liittyneiden toimien tekemistä myös 17.12.1997 jälkeen laatimalla syytteessä mainitut laina- ja panttausasiakirjat, joiden tarkoituksena oli ollut R Oy:n velkojen maksu sen entiselle emoyhtiölle Y:lle ja Z:lle. R Oy:n velat olivat johtuneet kysymyksessä olevan kiinteistön ostosta. A oli lisäksi osallistunut kiinteistön kauppahinnan toisen osan maksamiseen liittyneisiin järjestelyihin sekä ottanut vastaan W:n suorittamia varoja ja siirtänyt niitä edelleen. Hovioikeus on myös katsonut selvitetyksi A:n tarkastaneen järjestelyn loppuun saattamiseksi asiakirjat, joissa on ollut kysymys erään pankin käyttämisestä peitejärjestelynä Y:stä lähteneiden ja sinne useiden eri maksutapahtumien jälkeen takaisin palanneiden varojen siirroille.

Hovioikeus on todennut asiassa olleen kysymys niistä syytteessä mainituista A:n toimista, jotka hän oli tehnyt sen jälkeen, kun B oli 17.12.1997 vahvistanut valallaan pesäluettelon oikeaksi. Hovioikeus on todennut, että A:n asiantuntemuksella laaditut asiakirjat olivat antaneet ulospäin sellaisen vaikutelman, että niissä tarkoitetut oikeustoimet olivat todella tapahtuneet, kuten peitejärjestelyissä käytettyjä oikeustoimia koskevien asiakirjojen tarkoituksena olikin. Hovioikeus on katsonut A:n täytyneen ymmärtää, että hänen syytteessä mainittuna aikana tekemiensä toimien tarkoituksena oli ollut peittää tai häivyttää tosiasiassa B:n omistuksessa ja määräysvallassa ollut ja B:n konkurssipesään Z:n tai myöhemmin R Oy:n kautta kuulunut kiinteistö sekä B:n todellinen asema sanotun kiinteistön peittämiseen tai häivyttämiseen liittyneissä yhtiöissä. A oli toiminut palkkiota vastaan.

Korkein oikeus on 20.10.2009 annetulla ratkaisulla (KKO 2009:80) purkanut B:lle 17.4.2009 törkeästä velallisen petoksesta annetun tuomion ja hylännyt B:hen siitä kohdistetun syytteen B:tä koskeneesta itsekriminointisuojasta johtuvin perustein.

Hakemus

A vaati, että Korkeimman oikeuden tuomio 17.4.2009 nro 796 (KKO 2009:27), oikeastaan sanottu tuomio ja Helsingin hovioikeuden 14.12.2007 antama tuomio siltä osin kuin se on jäänyt lainvoimaiseksi, puretaan ja hänet vapautetaan rangaistuksesta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu perustui oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 4 kohdassa tarkoitettuun ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Joka tapauksessa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu Marttinen v. Suomi 21.4.2009 oli sellainen oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettu uusi seikka, jonka johdosta tuomio tulee purkaa. A oli tuomittu kätkemisrikoksesta, joka oli liitännäinen B:n syyksi luettuun törkeään velallisen petokseen. Koska B ei ollut syyllistynyt rangaistavaan menettelyyn, tuomio tuli purkaa myös A:n osalta.

Vastaukset

Virallinen syyttäjä vaati vastauksessaan hakemuksen hylkäämistä. Perusteita tuomion purkamiseen ei ollut, vaikka tuomio B:n osalta purettaisiin.

B:n konkurssipesä vaati vastauksessaan hakemuksen hylkäämistä. A:n osalta perusteita tuomion purkamiseen ei ollut, vaikka tuomio B:n osalta purettaisiin. Tunnusmerkistön mukainen esiteko oli joka tapauksessa tehty.

Välitoimenpiteet

Korkein oikeus varasi A:lle, viralliselle syyttäjälle ja B:n konkurssipesälle tilaisuuden lausuman antamiseen siitä, mikä merkitys Korkeimman oikeuden päätöksellä 20.10.2009 (KKO 2009:80) on ratkaistaessa A:n ylimääräistä muutoksenhakemusta. A, virallinen syyttäjä ja konkurssipesä ovat antaneet heiltä pyydetyt lausumat.

Konkurssipesä toimitti Korkeimmalle oikeudelle lisälausuman ja sen liitteenä oikeudellisen asiantuntijalausunnon. Korkein oikeus varasi A:lle tilaisuuden lausuman antamiseen konkurssipesän lisälausuman johdosta. A toimitti häneltä pyydetyn lausuman ja sen liitteenä oikeudellisen asiantuntijalausunnon.

Hakemuksen käsittely Korkeimmassa oikeudessa

A:n ylimääräinen muutoksenhakemus on Korkeimman oikeuden presidentin määräyksestä ratkaistu täysistunnossa.

Täysistunnon ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Korkein oikeus on 17.4.2009 antamallaan tuomiolla (KKO 2009:27) tuominnut B:n rangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta, koska hän oli tultuaan asetetuksi 14.10.1997 henkilökohtaiseen konkurssiin konkurssimenettelyssä salannut muun muassa tosiasiallisesti omistamansa Helsingin Kulosaaressa olevan kiinteistön rakennuksineen sekä Z -nimisen yhtiön, yhteiseltä arvoltaan 4 000 000 markkaa.

2. A on tältä osin lainvoimaiseksi jääneellä Helsingin hovioikeuden tuomiolla 14.12.2007 tuomittu rangaistukseen törkeästä kätkemisrikoksesta, koska hän oli 18.12.1997 - 24.2.1998 tuomiossa mainituilla toimenpiteillään peittänyt ja häivyttänyt Kulosaaren kiinteistön omistuksen todellisen luonteen ja alkuperän tietoisena siitä, että omaisuus oli B:n edellä mainitulla rikoksella salaamaa. Korkein oikeus on kohdassa 1 mainitulla tuomiollaan pysyttänyt hovioikeuden tuomion A:lle tuomitun viraltapanoseuraamuksen osalta.

3. Korkein oikeus on 20.10.2009 antamallaan päätöksellä (KKO 2009:80) purkanut B:n osalta edellä mainitun tuomionsa ja hylännyt B:hen kohdistetun syytteen törkeästä velallisen petoksesta. Päätöksen mukaan B:llä oli ollut oikeus kieltäytyä ilmoittamasta konkurssissa pesäluetteloa vannoessaan muun muassa kysymyksessä olevaa omaisuutta, koska sitä koskevat tiedot olivat sellaisessa yhteydessä samanaikaisesti vireillä olleeseen rikosasiaan, että B olisi tiedot ilmoittaessaan joutunut myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen.

4. A:n hakemuksen perusteella kysymys on siitä, onko kohdassa 2 mainitut tuomiot A:n osalta purettava ja häneen kohdistettu syyte törkeästä kätkemisrikoksesta hylättävä sen vuoksi, että syyte B:n osalta on sanotulla perusteella hylätty.

Kätkemisrikoksen esirikoksesta

5. A:n syyksi luetun teon tekoaikana voimassa olleen rikoslain 32 luvun 1 §:n 2 momentin (1304/1993) mukaan kätkemisrikoksesta tuomitaan se, joka 1) ottaa vastaan, muuntaa, luovuttaa tai siirtää sellaisia varoja tai muuta omaisuutta, jonka tietää olevan rikoksella hankittua tai sen tilalle tullutta, peittääkseen tai häivyttääkseen sen laittoman alkuperän taikka avustaakseen rikoksentekijää välttämään rikoksen oikeudelliset seuraamukset tai 2) peittää tai häivyttää 1 kohdassa tarkoitetun omaisuuden todellisen luonteen, alkuperän, sijainnin tai siihen kohdistuvat määräämistoimet tai oikeudet taikka salaa tällaista seikkaa koskevan tiedon, jonka hän on lain mukaan velvollinen ilmoittamaan.

6. Säännöksessä edellytetään, että omaisuus, joka säännöksessä tarkoitetulla tavalla kätketään, on rikoksella hankittua tai sen tilalle tullutta. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2004:24 ilmenee, kätkemisrikoksesta voidaan kuitenkin tuomita, vaikka esirikoksen tekijää ei edes tiedetä. Säännöksen soveltamisen edellytyksenä olevan esirikoksen tapahtumisesta, ajasta ja paikasta tulee kuitenkin olla luotettava selvitys.

7. Kätkemisrikokselta vaaditaan siten liitännäisyyttä esirikokseen. Kätkemisrikoksesta tuomitseminen ei kuitenkaan edellytä, että esirikoksen tekijä voitaisiin tuomita teosta rangaistukseen. Säännöksen (769/1990) esitöissä (HE 66/1988 vp s. 106) on todettu, että silloinkin, kun esirikos jää rankaisematta esimerkiksi sen vuoksi, että tekijä on syyntakeeton iän, mielisairauden tai vajaamielisyyden johdosta, tai koska tekijä on poikkeusasemassa kuten diplomaatti, omaisuuteen ryhtyvä voidaan tuomita kätkemisrikoksesta. Myöskään esirikoksen vanhentuminen ei estä tuomitsemasta kätkemisrikoksesta.

8. Säännöksen esitöissä ei ole käsitelty muiden rikosoikeudellisesta vastuusta vapauttavien perusteiden, kuten nykyään rikoslain 4 luvussa säädettyjen oikeuttamis- ja anteeksiantoperusteiden, vaikutusta kätkemisrikoksen rangaistavuuteen. A on kuitenkin Korkeimman oikeuden pyynnöstä antamassaan lausumassa katsonut, että itsekriminointisuojaa on pidettävä B:n törkeän velallisen petoksen oikeuttamisperusteena ja että kätkemisen kohteena ei voi olla omaisuus, joka on saatu oikeuttamisperusteen vuoksi rikosoikeudellisesti sallitulla teolla.

Oikeuttamis- ja anteeksiantoperusteista

9. Oikeuttamisperusteita ovat muun muassa hätävarjelu, josta nykyisin säädetään rikoslain 4 luvun 4 §:n 1 momentissa, ja pakkotila, josta säädetään sanotun luvun 5 §:n 1 momentissa. Anteeksiantoperusteita taas ovat muun muassa hätävarjelun liioittelu, jota koskeva säännös on nykyisin rikoslain 4 luvun 4 §:n 2 momentissa, sekä kieltoerehdys (rikoslain 4 luvun 2 §). Anteeksiantoperusteisiin luetaan myös tilanne, jossa oikeudellisesti suojatun edun pelastamiseksi tehty teko ei ole pakkotilan perusteella sallittu, mutta tekijältä ei kohtuudella olisi voitu vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon pelastettavan edun tärkeys, tilanteen yllätyksellisyys ja pakottavuus sekä muut seikat (rikoslain 4 luvun 5 §:n 2 momentti). Oikeuttamis- ja anteeksiantoperusteita ei ole kuitenkaan säännelty laissa tyhjentävästi, vaan niihin rinnastettavia vastuuvapausperusteita voi olla käsillä myös muissa kuin laissa nimenomaan mainituissa tapauksissa.

10. Oikeuttamisperusteen ollessa kysymyksessä teko katsotaan oikeusjärjestyksen hyväksymäksi. Tällaisia tekoja on muun muassa rikoslain esitöissä luonnehdittu oikeusjärjestyksen tavoitteiden mukaisiksi (HE 44/2002 vp s. 99). Esimerkiksi hätävarjeluna tai pakkotilassa tehdyn teon yhteydessä oikeuttamisperustetta koskeva harkinta merkitsee vertailevaa punnintaa kyseisessä tilanteessa uhatun edun ja siinä loukatun edun kesken. Oikeuttamisperuste poistaa teon oikeudenvastaisuuden. Tällöin myös ulkopuolinen apu tekoon jää rankaisematta. Teko ei tällaisessa tapauksessa myöskään voi muodostaa esimerkiksi sellaista esirikosta, että teolla saatuun omaisuuteen ryhtyminen olisi kätkemisrikoksena rangaistavaa.

11. Anteeksiantoperusteet taas ovat tekijän syyllisyyden poistavia perusteita ja vapauttavat vain hänet rikosvastuusta. Tällöin on siis kyse perusteista, jotka liittyvät siihen, mitä asianomaiselta henkilöltä voidaan yleensä tai teon olosuhteissa edellyttää. Anteeksiantoperusteen soveltuessa sen perusteena olevan seikan katsotaan vaikuttaneen tekijän kykyyn ja mahdollisuuksiin valita sallitun ja kielletyn käyttäytymisen välillä. Anteeksiantoperusteet eivät tee tekoa sinänsä sallituksi eivätkä vapauta muita tekoon osallisia vastuusta. Ryhtymistä tällaisella teolla saatuun omaisuuteen ei näin ollen ole perusteltua pitää rankaisemattomana.

12. Esirikokseen liittyvän anteeksiantoperusteen vaikutus kätkemisrikosta koskevaan rikosvastuuseen on siten samanlainen kuin tekijän vapautuessa rangaistusvastuusta alaikäisyyden tai syyntakeettomuuden vuoksi. Myös oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että kätkemisrikoksesta voidaan tuomita rangaistus, vaikka esirikos jää alaikäisyyden, syyntakeettomuuden tai anteeksiantoperusteen käsillä olon vuoksi rankaisematta, mutta ei silloin, kun teko on oikeuttamisperusteen vuoksi sallittu.

Esirikokseen liittyvän B:n itsekriminointisuojan merkityksestä A:n kätkemisrikoksen kannalta

13. B:hen kohdistettu syyte törkeästä velallisen petoksesta on hylätty sen johdosta, että B:llä katsottiin olleen itsekriminointisuojan perusteella oikeus kieltäytyä ilmoittamasta konkurssissa pesäluetteloa vannoessaan muun muassa sitä omaisuutta, jonka kätkemisestä A on tuomittu. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2009:80 on todettu, itsekriminointisuojaa koskeva periaate sisältyy oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettuihin oikeudenmukaisen rikosoikeudenkäynnin takeisiin. Tässä asiassa on siten arvioitavana esirikokseen liittyneen itsekriminointisuojan vaikutus kätkemisrikoksen rangaistavuuteen.

14. Kuten rikoslain esitöissäkin on todettu, rikosoikeudellisten vastuuvapausperusteiden taustasyyt ovat vaihtelevia, ja myös niiden oikeusvaikutukset eroavat toisistaan (HE 44/2002 vp s. 99). Peruste, jolla B on katsottu rangaistusvastuusta vapaaksi, ei kuulu laissa nimenomaisesti säänneltyjen vastuuvapausperusteiden piiriin. Asiassa on siten otettava kantaa siihen, miten tällaisen, laissa sääntelemättömän tilanteen oikeusvaikutuksia on arvioitava siltä osin kuin kysymys on B:n tekoon liittynyttä kätkemisrikossyytettä koskevasta A:n rikosoikeudellisesta vastuusta.

15. B:n on katsottu olevan vapaa velallisen petosta koskevasta rangaistusvastuusta rikosoikeudenkäynnissä noudatettaviin menettelyllisiin oikeusturvatakeisiin kuuluvan suojan vuoksi. B on tekonsa yhteydessä nauttinut mainittua suojaa sillä perusteella, että hän on samaan aikaan ollut syytteessä toisesta rikoksesta, velallisen epärehellisyydestä. B on itsekriminointisuojansa perusteella ollut vapaa konkurssivelalliselle asetetusta velvollisuudesta antaa pakon alaisena tietoja omaisuudestaan, koska hän tiedot antamalla olisi joutunut myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen. B ei ollut voinut sulkea pois myötävaikuttamisen vaaraa myöskään sen johdosta, ettei laissa ollut rajoitettu konkurssimenettelyn yhteydessä annettujen tietojen hyödyntämistä rikosasiaa käsiteltäessä. Kysymyksessä on siten ollut B:tä tuossa tilanteessa koskenut oikeudellinen ristiriitatilanne, joka on ratkaistu sillä, että velvollisuus tietojen antamiseen konkurssimenettelyssä ja sen myötä rangaistusvastuu velvollisuuden rikkomisesta ovat hänen osaltaan väistyneet.

16. Itsekriminointisuojan tarkoituksena on suojata rikoksesta epäillyn omaa tahtoa viranomaisten epäasiallista pakottamista vastaan (KKO 2009:80, kohta 10). Itsekriminointisuoja on oikeuttanut B:n pysymään konkurssimenettelyssä passiivisena ja olemaan antamatta tietoja, jotka hänen velallisena olisi muutoin tullut antaa. B:ltä silloisessa asemassaan ei siis ole voitu vaatia muunlaista suhtautumista. Vaikka B:llä on mainitulla perusteella ollut oikeus vaitioloon omaisuuttaan koskevista tiedoista, ei ole perusteltua katsoa siitä seuraavan, että myös A:n toimet kyseisen omaisuuden kätkemiseksi B:n velkojilta olisivat oikeutettuja. Kysymyksessä on ollut B:tä rangaistusseuraamuksilta suojannut vastuuvapausperuste, jonka oikeusvaikutukset rajoittuvat vain itse tekijään.

17. Edellä esitetyillä perusteilla se seikka, että tällaisessa tilanteessa velallisen petosta ei ole voitu lukea B:n syyksi, vaikka B:n menettely on sinänsä täyttänyt sanotun rikoksen tunnusmerkistön, ei vapauta A:ta rangaistusvastuusta hänen syykseen luetun kätkemisrikoksen suhteen. Tältä kannalta ei ole merkitystä myöskään sillä, että B:tä koskenut tuomio on purettu myös tuomitun vahingonkorvauksen osalta.

18. Edellä kohdassa 7 todetuin tavoin lainsäädännössä ei ole edellytetty, että esirikos olisi konkreettisesti rangaistava. Vakiintuneesti on katsottu, että kätkemisrikoksesta voidaan tuomita rangaistukseen, vaikka tekijää ei häntä koskevasta rikosvastuusta vapauttavasta perusteesta johtuen voida tuomita rangaistukseen. Kätkemisrikoksen lukeminen A:n syyksi ei siten ole myöskään Suomen perustuslain 8 §:stä, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklasta tai rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentista ilmenevän laillisuusperiaatteen vastaista.

19. A on vedonnut vielä siihen, että B:n itsekriminointisuojan vastainen kohtelu olisi loukannut myös A:lle ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaan kuuluvia, oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin liittyviä oikeuksia todistelun laillisuutta koskien. Korkein oikeus toteaa kuitenkin, ettei A:n osalta ole käytetty todisteena itsekriminointikiellon vastaisesti hankittua lausumaa tai muutakaan kieltoa loukkaavaa todistetta. Oikeudenkäynti ei ole loukannut ihmisoikeussopimuksen sanotun artiklan suojaamia A:n oikeuksia.

Johtopäätös

20. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn eduksi purkaa, jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin ole esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn vapauttamiseen tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä. Pykälän 4 kohdan mukaan tuomio voidaan purkaa myös, jos se perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.

21. Vaikka edellä kohdassa 1 tarkoitettu B:tä koskenut tuomio on purettu ja syyte on hänen osaltaan hylätty, edellä todetuilla perusteilla siitä ei seuraa, että myös A:han kohdistunut syyte olisi hylättävä. Hakemuksessa ei myöskään ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden vuoksi A:ta koskevan tuomion voitaisiin katsoa perustuneen ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Näin ollen hakemuksen tueksi ei ole esitetty sellaista perustetta, jolla hovioikeuden tuomio ja Korkeimman oikeuden tuomio tulisi A:n osalta purkaa.

Päätöslauselma

A:n hakemus hylätään.

Täysistunnossa asian ovat ratkaisseet presidentti Pauliine Koskelo sekä oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Kati Hidén, Gustav Bygglin, Pasi Aarnio, Juha Häyhä (eri mieltä), Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio (eri mieltä), Timo Esko, Soile Poutiainen, Marjut Jokela, Jukka Sippo (eri mieltä) ja Jorma Rudanko. Esittelijä Timo Ojala (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Esittelijäneuvos Ojala: Esittelijän mietintö oli perustelujen kohtien 1 - 12 osalta täysistunnon ratkaisun mukainen. Tämän jälkeen Korkein oikeus lausunee seuraavan.

Esirikokseen liittyvän B:n itsekriminointisuojan merkityksestä A:n kätkemisrikoksen kannalta

B:hen kohdistettu syyte törkeästä velallisen petoksesta on hylätty sen johdosta, että B:llä katsottiin itsekriminointisuojan vuoksi olleen oikeus kieltäytyä ilmoittamasta konkurssissa pesäluetteloa vannoessaan muun muassa sitä omaisuutta, jonka kätkemisestä A on tuomittu. Asiassa on sen vuoksi arvioitava, mitä merkitystä A:n menettelyn rikosoikeudellisen arvioinnin kannalta on sillä, että B:hen kohdistunut syyte on sanotulla perusteella hylätty. Arvioinnin kohteena on erityisesti se, mikä merkitys syytteen hylkäämisellä on arvioitaessa sitä, onko käsillä sellaista esirikosta, jota A:n tuomitseminen kätkemisrikoksesta edellyttää.

Kuten rikoslain esitöissäkin (HE 44/2002 vp s. 99) on todettu, rikosoikeudellisten vastuuvapausperusteiden taustasyyt ovat vaihtelevia, ja myös niiden oikeusvaikutukset eroavat toisistaan. Anteeksiantoperusteen johdosta tekijä jätetään rangaistukseen tuomitsematta, eikä anteeksiantoperuste vaikuta muiden osallisten vastuuseen, kun taas oikeuttamisperusteen soveltuessa tekoa ei voida pitää oikeudenvastaisena, syyte ja muut rikokseen perustuvat vaatimukset hylätään ja vastuuvapaus koskee lähtökohtaisesti kaikkia (osallisia). Itsekriminointisuojaa ei laissa mainita oikeuttamis- tai anteeksiantoperusteena eikä se myöskään ole suoranaisesti rinnastettavissa mainittuihin vastuuvapausperusteisiin. Tulkintakäytäntöäkään edellä mainitusta kysymyksestä ei ole.

Kuten ratkaisussa KKO 2009:80 on todettu, itsekriminointisuojaa koskeva periaate liittyy nimenomaan rikoksesta epäillyn oikeussuojaan. Itsekriminointisuoja turvaa rikoksesta epäillyn oikeutta vaieta, ja sen tarkoituksena on suojata syytettyä viranomaisten epäasiallista pakottamista vastaan. Itsekriminointisuoja ei liity yksittäiseen henkilöön tai tämän henkilökohtaisiin olosuhteisiin, vaan se kuuluu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan turvaamana oikeutena kaikille vastaavassa asemassa oleville. Oikeudenkäynti, jossa itsekriminointisuojaa on rikottu, ei täytä oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asetettavia vaatimuksia. Niin kuin ratkaisusta KKO 2009:80 ilmenee, itsekriminointisuojalla on merkitystä myös arvioitaessa sitä, voidaanko henkilön katsoa syyllistyvän rikokseen itsekriminointisuojan vastaisesti vaadittujen tietojen antamatta jättämisen perusteella. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeena olevalla itsekriminointisuojalla on siten aineellisoikeudellisia vaikutuksia.

B:tä koskeneen syytteen hylkääminen itsekriminointisuojan perusteella ei ole johtunut hänen henkilöönsä liittyneistä olosuhteista. Sen sijaan se on johtunut siitä, että hän on omaisuuttaan konkurssimenettelyssä salatessaan ollut epäiltynä toisesta rikoksesta ja olisi voinut joutua myötävaikuttamaan sitä koskevan syyllisyytensä selvittämiseen antaessaan tiedot kysymyksessä olevasta omaisuudesta. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2009:80 on todettu, itsekriminointisuojasta johtuen B:llä on ollut oikeus menettelyynsä. Tämän vuoksi B:hen kohdistettu syyte ja siihen perustuneet vahingonkorvausvaatimukset on hylätty.

Syytteen mukaan A oli syytteessä tarkemmin mainituilla toimenpiteillä peittänyt ja häivyttänyt sellaista omaisuutta, jonka B oli konkurssissaan velallisen petoksella salannut. B:n menettely pesäluettelon vannomisessa on ulkonaisesti tarkastellen täyttänyt velallisen petoksen tunnusmerkistön. Itsekriminointisuojan vuoksi velallisen petosta koskevaa säännöstä ei kuitenkaan ole voitu soveltaa B:n menettelyyn eikä hän siten ole menettelyllään syyllistynyt velallisen petokseen.

Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus todennee, että B:tä koskevan tuomion purkaminen ja syytteen hylkääminen osoittavat, ettei B ole tehnyt sitä rikosta, jolla hankitun omaisuuden peittämisestä ja häivyttämisestä A:ta on syytetty. Näin ollen myöskään A ei ole voinut syyllistyä syytteessä väitettyyn B:n velallisen petoksella saaman omaisuuden kätkemiseen. Muusta A:ta ei ole syytetty.

Johtopäätökset

Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn eduksi purkaa, jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin ole esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn vapauttamiseen tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä.

Korkein oikeus todennee, että koska B:n tuomio on purettu ja syyte on hänen osaltaan hylätty, myös A:han kohdistunut syyte tulee hylätä. Näin ollen sanottua seikkaa pidettäneen sellaisena uutena seikkana, jonka vuoksi hovioikeuden tuomion ja Korkeimman oikeuden tuomion purkamiseen A:n osalta katsottaneen olevan oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettu peruste.

Lopputulos

Helsingin hovioikeuden tuomio 14.12.2007 nro 4094 purettaneen siltä osin kuin A on tuomittu rangaistukseen törkeästä kätkemisrikoksesta (syytekohdat 4 ja 6). A:ta koskeva syyte (syytekohdat 4 ja 6) törkeästä kätkemisrikoksesta (tekoaika 18.12.1997 - 24.2.1998) hylättäneen ja hänet vapautettaneen tuomitusta rangaistuksesta.

Korkeimman oikeuden tuomio 17.4.2009 nro 796 purettaneen myös siltä osin kuin A on tuomittu viralta pantavaksi ja lausuma viraltapanosta poistettaneen.

Oikeusneuvos Sippo: Hyväksyn esittelijän mietinnön.

Oikeusneuvos Rautio: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Sippo.

Oikeusneuvos Häyhä: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Rautio.